Ei mennyt kuin Strömsössä

Tänään oli sitten se päivä, kun jo kertaalleen peruttu ranneleikkaus tehtiin. Ajatuksena oli siis avartaa ahdasta rannekanavaa ja päästää siten keskihermo pinteestä. Sinällään rutiinileikkauksena erittäin helppo ja kuntoutuminen on se haastavampi juttu. Joku sanoi, että leikkauksessa mene yleensä noin 10 minuuttia ja siihen päälle toki esivalmistelut kuten puudutus.

Minun tuurini kuitenkin päätti puuttua peliin oikein huolella. Ensiksi käteen tehty puudutus ei ollut alkuunkaan riittävä eikä verityhjiökään pysynyt toivotusti. Kun leikkausta aloiteltiin, kokeili hoitaja kiputuntoa pinseteillä ja tunsin sen kivun selvästi. Sain suoneen kipulääkettä ja leikkaus aloitettiin.

No ei se puudutus ollut siinä kohtikaan riittävä ja tunsin selvästi avausviillon. Sen jälkeen kirurgi lisäsi puudutusta paikallisesti ja he pääsivät jatkamaan operaatiota. Lisäksi sain suoneen toisen annoksen kipulääkettä, jotta kipu ei tuntuisi, vaikka puudutus ei olisikaan täydellinen.

Kun kirurgit saivat rannekanavan auki ja laajennettua, he löysivät ranteesta jonkun ihmeellisen verisuonimuodostelman, jota ei siis normaalissa ranteessa ilmeisesti ole. He soittivat paikalle kolmannen lääkärin, joka hetken ihmeteltyään kutsui paikalle neljännen. Niinpä sitten rannettani ihmetteli neljä lääkäriä ja lopputuloksena oli, että se verisuonimuodostelma saattaa hyvin aiheuttaa sormien puutumisoireet.

Sitä ei voitu poistaa, joten se nyt sitten jäi sinne ranteeseen. Sen kohtaloa mietitään, kunhan tämän operaation toipuminen on ohi ja nähdään, että oliko leikkauksesta mitään apua. Jos oireet eivät ole vähentyneet puolessa vuodessa, niin sitten on edessä liuta tutkimuksia. En voi sanoa odottavani moista innolla.

Toisaalta, koska minä olen minä, niin olisihan se nyt ollut yllätys, että asiat olisivat menneet, kuten oli suunniteltu. Onpa taas lapsenlapsille kerrottavaa.